UUDET ARVOT

Vuodet 1993-94 sujuivat PK-P:n edustusjoukkueen osalta suomensarjassa ilman mainittavia nousutavoitteita. Vuonna 1995, jolloin pesäpalloiluun tuli jaksopelit, kamppailtiin nousukarsintapaikasta Joensuun Mailan kanssa. JoMa voitti kolmesta ottelusta kaksi ja meni jatkoon.

Puurtilan Kisa-Poikien vahvuudet olivatkin noina vuosina muualla kuin edustusjoukkueen piirissä. Pesiskoulutoimintaan panostettiin ja vuonna 1993 Varkaudessa oli vuoden paras pesiskoulu. 1994 PK-P sai Pesäpalloliiton työllistämispalkinnon nuorten työllistämisestä ja vuonna 1995 Kestävän kehityksen teemalla järjestetty pesäpallon Nuorisoleiri onnistui kaikin puolin hyvin. Varkautelaiset nuoret keräsivät menestystä valtakunnallisilla leireillä pelaajina ja nuorisotuomareina.

Edustusjoukkueen pelinjohtaja Olli Kilpeläinen sai 1994 tuekseen fyysisestä valmennuksesta vastaavan Janne Hentusen. Tällaisen vastuuta jakavan käytännön todettiin toimivan erinomaisesti myöhemminkin. Vaikka 1970-luvun kaltaista sarjasta putoamisen aiheuttamaa pahaa pelillistä notkahdusta ei nyt koettukaan, tuntui nousu takaisin ykköspesikseen vaikealta. Vuonna 1995 esteenä oli Joensuun Maila, vuonna 1996 Kouvolan Pallonlyöjät, jolloin PK-P:n pelinjohtajana oli Risto Antikainen ja valmentajana Reijo Thil. Nousua pidettiin silti edelleen päätavoitteena.

Syksyllä 1996 alkoi sitten tapahtua. Pelillisesti oltiin tosin asennoiduttu siihen, että kausi 1997 pelataan suomensarjassa ja nousua tavoitellaan sitä kautta. Tältä pohjalta lähdettiin liikkeelle kauden jälkeen joukkuetta muodostettaessa ja talousarviota laadittaessa. Kaikki meni kuitenkin uusiksi, kun siihen aikaan Kiteen pelinjohtajana ollut ex-puurtilalainen Aki Pöntinen otti yhteyttä tiedustellen, onko Kisa-Pojilla kiinnostusta ykkössarjapaikkaan. Kiteen halu toimia välittäjänä perustui siihen, että seura tarvitsi farmiseuraa ja Puurtila olisi heidän mielestään sopiva ehdokas. Tähän kaikkeen löytyi halua Varkaudessakin ja PK-P aloitti neuvottelut Imatran, Pesäpalloliiton ja Kiteen kanssa.

Miksi sitten lähdettiin ykköspesikseen ns. "villin kortin" avulla? Vastauksia on tietysti useitakin, mutta yksi keskeisimmistä oli se, että jatkuva pelaaminen suomensarjassa puuduttaa niin pesäpalloyleisön kuin motiivin puutteesta kärsivät pelaajatkin. Varkauden katsottiin olevan luettavissa edelleen pesäpallokaupungiksi, vaikka paikkakunnan itsensä lajin kehittämiseksi tarjoamien paukkujen toivoisikin moninkertaistuvan nykyisestään.

Ensimmäinen ykköspesiskausi 1997 sujui PK-P:n osalta jokseenkin odotetusti, vaikka tavoite eli suora säilyminen ei aivan toteutunut. Kotipelit menivät hyvin, vieraspelit heikommin. Esitys oli sikäli kaksijakoinen, että PK-P voitti ainakin kerran jokaisen kärkijoukkueen, mutta ns. kuuden pisteen ottelut keskikastin joukkueita vastaan hävittiin.  Karsintapeleissä Kajaani hoidettiin suoraan 2-0 voitoin ja näin voitiin valmistautua juhlavuoteen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Kaudella 2001 pelattiin vielä hiekalla.  Kuva suomensarjan ottelusta Kulhoa vastaan.

Juhlavuodesta hiekkanurmelle

Farmisopimuksesta saadut omakohtaiset kokemukset tiedossaan Kisa-Pojat alkoi valmistautumisen uuteen kauteen 1998 siltä pohjalta, että uutta sopimusta ei tehdä. Pelaajamateriaali ei perustu farmiin ja heidän haluttiin asuvan pelikauden aikana mahdollisimman täysilukuisesti Varkaudessa ja tässä on myös onnistuttu. Harjoituksien läpivieminen on ollut aikaisempia vuosia tehokkaampaa. Pelinjohtaja Keijo Leiniäinen ja valmentaja Lassi Myllylä ovat laatineet ohjelmat yhdessä ja varsinkin talvikaudella fyysisestä valmennuksesta vastasi Lassi Myllylä. Pelaajistoon liittyi Sami Heinikainen, Mikko Lehtinen, Mika Gustafsson, Petri Pietinen ja Mika Kukkola.

Jostakin syystä kokonaisuus ei kuitenkaan sarjan aikana toiminut, vaikka valmistautuminen sujuikin ilman ongelmia. Pelaajamateriaalin piti olla riittävän vahva ykköspesistasolle, mutta peli ei kulkenut kuin väläyksittäin.  Tavoite sijoittumisesta viiden parhaan joukkoon ei siis toteutunut, mutta yhdeksäs sija takasi kuitenkin sarjapaikan ilman uusintapelejä. Siihen päästäkseen jouduttiin tosin vaihtamaan neljään viimeiseen otteluun pelinjohtaja.

Juhlavuotta seurasi voisiko sanoa perinteinen krapula. Panostukset edustusjoukkueeseen edellisellä kaudella eivät tuoneet taloudellisesti sitä tulosta, mitä seurajohdossa odotettiin. Yleisötulo jäi ailahtelevasta pelistä johtuen reilusti alle budjetoidun ja se näkyi seuraavaan kauteen lähdettäessä.  Ykkösen alkusarjassa oltiin viimeinen ja sama linja jatkui alemmassa loppusarjassa. Paluu suomensarjaan oli jälleen edessä.

Suomensarjavuodet 2000 ja 2001 olivat lähes toistensa kaltaisia. Olli Kilpeläinen palasi viuhkaan. Vuokrasopimuksia ei enää tehty, joukkueen kulurakennetta kevennettiin ja seura panosti omavaraisuuteen. Maaningalta seuraan siirtyivät Marko Mielonen ja Ismo Laakso. Joukkue pelasi molemmat kaudet sarjan kärjen tuntumassa ja selvisi melko helposti nousukarsintoihin. Molemmilla kerroilla Mäntyharju oli karsinnan ensi vaiheessa parempi ja meni jatkokarsintoihin. On myönnettävä, ettei kumpanakaan vuonna joukkueella ollut edellytyksiä edetä karsintojen jatkopeleihin.

Vuoden 2002 kausi oli melkoinen pettymys.  Lukkariongelma nousi kesän aikana pääosaan.  Alkukausi pelattiin Kämärillä ja loppukausi Kisapuistossa.  Kämärin kaivutyöt hiekkanurmen osalta käynnistyivät kesäkuun alussa.  Pelattiimpa yksi kotipeli kenttäongelmien vuoksi Juvalla.  Sarjapaikka säilyi niukin naukin.  Putoaminen mk-sarjaan olisi ollut melkoinen katastrofi, onhan seura siellä viimeksi käynyt vuonna 77.

Kausilla 2003-2006 joukkue pelasi edelleenkin suomensarjassa vaihtelevalla menestyksellä.