 |
 Kauden 1974 viimeisessä kotipelissä Ilomantsia vastaan oli jo putoaminen maakuntasarjaan sinetöity. Etualalla Ari "Ati" Koponen, Reijo Kauhanen, Pena "Luukku" Karvinen, Vesa "Suppilo" Suhonen, Vesa "Vesku" Auvinen, Hannu "Hanski" Kutvonen, Aki "Pönä" Pöntinen, Olli "Opa" Kilpeläinen ja Jarmo "Nano" Heinonen. Viuhkassa "Kalle" Heikki Kilpeläinen.
|
NOTKAHDUKSEN VUOSIKYMMEN
Sopeutuminen suomensarjaan tuntui olevan nyt vaikeampaa kuin edellisen mestaruussarjasta putoamisen jälkeen. Vuoden 1971 suomensarjan itälohko sujui Jyväskylän Lohen tahtiin ja tämän nykyisen vuosikymmenen menestysseurat Kitee ja Sotkamo joutuivat katselemaan jyväskyläläisten sarjanousun riemua.
Puurtilan Kisa-Pojat valui jo lähelle putoamisviivaa, mutta sarjapaikka saatiin pidettyä. Lohen pistemäärä oli 30, PK-P:n 15. Neljä pistettä erotti varkautelaiset pudonneeseen Outokumpuun.
Vuosien 1972 ja 1973 sarjakaudet enteilivät sitä sukellusta, joka vääjäämättä tulikin eteen vuonna 1974. Puurtila oli kumpanakin vuonna viimeinen sarjapaikkansa pelastanut joukkue, ja molemmilla kerroilla oltiin putoamisviivan yläpuolella vain pisteen ansiosta. Viimeisen kierroksen juoksun voitto Hongikosta oli 1973 pelastus, sillä pisteen edellä ollut Summa hävisi sarjan kakkoseksi sijoittuneelle Ilomantsille. Sinänsä värikästä ja jännittävää, valitettavasti vain sarjan väärässä päässä tapahtuvaa!
Sukellus maakuntasarjaan
Puurtilan Kisa-Poikien historiaa oli eletty neljännesvuosisata, kun jouduttiin palaamaan sarjatason suhteen lähes alkuaikojen tasolle. Vuonna 1974 oli vihdoinkin annettava lopullisesti periksi, rimpuilu suomensarjan paikasta loppui. Koko ajan 1970 tapahtuneen mestaruussarjasta putoamisen jälkeen onnahdellut peli koki huipennuksensa ja viimeisen kierroksen jälkeen jaettiin jyvät ja akanat: Lohi oli jälleen vauhdinotossa mestaruussarjaan ja Puurtila putosi maakuntasarjaan.
Kaikesta huolimatta Puurtilan sarjakausi kaudella 1975 maakuntasarjan kaakkoislohkossa meni piste- ja ottelu -tahtia. 16 pisteellä säilyi sarjapaikka, mutta eipä kovin kaukana olleet lohkon viimeisetkään. Saari hoiteli lohkon komeasti täysin puhtaalla pelillä.
Vuoden 1976 sarjakausi ei ollut juuri edellistä kummempi. Pelailua maakuntasarjassa, mutta tasollisesti sukelluksissa olevan joukkueen periskooppia oltiin kuitenkin jo nostamassa ylös. Sekä seuran johto ja ennen kaikkea pelaajat halusivat jälleen pinnalle. Maakuntasarjaan kuitenkin vielä kauden päätteeksi jäätiin, mutta viuhkaan oli aihetta suunnitella jo itseluottamuksen nousuun johdattavia merkkejä.
Nousu suomensarjaan oli kuitenkin tosiasia vuonna 1977. Harjurannalle "nuoreksi jäähdyttelijäksi" vetäytynyt peruspuurtilalainen Sakari Hulkkonen oli houkuteltu valmentajaksi ja kun pelaajat itse halusivat menestystä, hän ei säästellyt harjoituksien tehoja ja tulostakin tuli. Nousu varmistui jo pari kierrosta ennen päätöstä ja eroa Summaan kertyi viisi pistettä.
|