Kämärin yleisöennätys on vuoden 1963 SM-sarjan päätösottelusta PK-P-Sotkamo.  Kentän laidalla komeat 4174 katsojaa.

HOPEINEN 60-LUKU

Ensimmäiseen SM-sarjakauteen 1961 valmistauduttiin kuten noihin aikoihin yleensä valmistauduttiin: edellisen kauden jälkeen pidettiin hieman taukoa lajiharjoittelun osalta, mutta itse kukin huolehti kunnostaan muulla liikunnalla. Lopputalvella kuitenkin aloitettiin sisäharjoittelu ja tällöin kokoonnuttiin viimeisiä aikojaan elävässä Kuntolassa ja myös Puurtilan koululla.

WU:n alaosastoista PK-P oli toiminnan osalta paras ja miesten joukkueiden lisäksi pesäpallossa oli nais- ja tyttöjoukkueet.  Junioritoimintaakin tehostettiin järjestämällä oppikoulujen luokkien välisiä sarjoja ja kauppalan pojille juniori-ikäisten aluesarja.

60-luvun PK-P:n ykköspelaajaksi voidaan nimetä Heikki Kilpeläinen.  Hänet valittiin vuonna 1966 vuoden lukkariksi.  Valinta vuoden pesäpalloilijaksi samana vuonna ei olisi ollut vääryys.

Kaudet 1961-62 olivat tuntuman hakemista pääsarjatasolla.  Kokemusta karttui ja joukkue oli valmis yhä kovempiin taistoihin. 

Vuoden 1963 sarjan viimeisen kierroksen ottelu Puurtilan Kisa-Pojat - Sotkamon Jymy muodostui eräällä tavalla klassikoksi ja säilyy legendana ratkaisupelinä ja ennen kaikkea Kämärin kentän pesäpallo-ottelujen yleisöennätyksenä. Tuona syyskuisena sunnuntaina kentän laidoilla oli ahdasta, sillä 4 174 pesäpallojännäriä oli pääsylippunsa maksanut. Sotkamolaisia oli runsaasti ja kerrottiin, että Sotkamossa oli järjestetty samalle viikonvaihteelle sattunut papinvaalikin poikkeuksellisesti kahdelle päivälle. Tämä siksi, että pesäpallojännärit pääsevät Varkauteen, mutta ehtivät myös äänestää mieluistaan pappia!  Sotkamo vei kultamitalit 4-0 voitollaan jättäen isännät vielä mitalien ulkopuolelle.

Vuoden 1964 mestaruussarja pelattiin ensimmäisen kerran kaksinkertaisena, mukana 12 joukkuetta ja se toi vihdoinkin Kisa-Poikien tavoitteen täyttymyksen: SM-mitalin.

Kausi alkoi melkeinpä perinteeksi muodostuneella ottelulla suomensarjassa pelannutta Kiipperää vastaan. PK-P voitti avauksen 6-4 ja joukkueessa oli pari uutta lupausta, jotka myös aikanaan lupauksensa lunastivat. Siepparina oli Paavo Saastamoinen ja polttajana Matti Venäläinen, hirmupyssyttäjä ja tuleva lyöjäkuningas.

SM-sarjan kärjessä oli päätöskierrosta ennen tasaista.  Kiri, Vimpeli ja Puurtila kamppailivat mitaleista. Kiri voitti päätöskierroksella Haminan, PK-P pelasi tasan Imatralla ja ViVe voitti HoNsU:n. Hopea- ja pronssijoukkueet olivat tasapisteissä kaksi pistettä mestarin jäljessä, mutta PK-P:n juoksusuhde 183-128 oli selvästi parempi kuin Vimpelin 170-139. Imatralle kotitasapeli 3-3 riitti sarjapaikan turvaamiseksi. Sarjasta putosivat Outokumpu, edellisen kauden mestari Sotkamo, Ulvila ja Hamina.

Kisa-Poikien ensimmäisen SM-mitalijoukkueen pelaajat olivat huoltaja-valmentaja Erkki Pylkkönen, lukkari Heikki Kilpeläinen, sieppari Pekka Virtanen, 1-vahti Eino Ropponen, 2-vahti Heikki Linnakylä, 2-polttaja Raimo Raak, 3-polttaja Kosti Huovinen, 3-vahti Matti Venäläinen (joukkueen kuopus), 3-koppari Eero Nieminen, 2-koppari Lasse Huovinen. Vaihtopelaajia olivat 3-vahti Juhani Immonen ja 3-polttaja Erkki Räsänen. Kun Puurtila oli noussut mestaruussarjaan viisi vuotta aikaisemmin, mitalijoukkueesta olivat silloin mukana Heikki Kilpeläinen, Pekka Virtanen, Raimo Raak, Kosti Huovinen, Lauri Huovinen, Eero Nieminen ja nyt huoltajana (pelinjohtajana) toiminut Erkki Pylkkönen.

21.8.66 PK-P kohtasi Kämärillä Oulun Lipon.  Kuvassa Lipon lukkari Tero Rancken on syöttänyt pallon korkeuksiin, Puurtilan Eero Nieminen valmiina lyöntiin.  Ottelu päättyi kotijoukkueelle 14-8.

Hopeiden jälkeen hissiliikkeeseen

Kun Kisa-Pojat saavutti 1965 toiset peräkkäiset SM-hopeamitalit, sitä pidettiin kauden päättyessä joillakin tahoilla jo niin luonnollisena asiana, että ihmeteltiin kun joukkue ei voittanut mestaruutta. Tosin oli myös realistisempia ajattelijoita, jotka muistuttivat mahdollisuudesta kokea hyvänkin kauden jälkeen kukaties suuriakin vaikeuksia. Urheilun aaltoliikkeethän saattavat olla yhtä arvaamattomia kuin kumuran putoaminen hieman epätasaiselle kentälle koppareiden eteen.

Kisa-Poikien osalta kuudes mestaruussarjakausi vuonna 1966 oli todella eriskummallinen, mutta se odottamaton kumura kai yllätti. Joukkueen juoksusuhde oli aivan sarjan eliittiluokkaa: tasapistein sarjan kärjessä olleiden ja mestaruuden ja hopean ratkaisseiden luvut olivat: Kouvola 167-130 ja ViVe 211-138. Puurtilan juoksusuhde oli 193-149. Pisteitä olisi tuollaisilla luvuilla pitänyt tulla enemmän kuin 20, mutta kun tiukat ottelut päättyivät liian usein juoksun tai kahden tappioon, niin tulokseen oli tyytyminen.  Putoaminen SM-sarjasta oli tosiasia.

Vauhdinotto suomensarjasta onnistui ja paluu SM-sarjaan tapahtui mallikkaasti syksyllä 1967.  Mutta joukkue oli joutunut kuitenkin hissiliikkeeseen.  Loppukaudesta 1968 elettiin jännittäviä hetkiä.  Viimeinen kierros oli Puurtilan ja Hongikon osalta ratkaiseva ja se ratkaisu pelattiin Kämärillä. Kotikenttäkään ei auttanut, HoNsU voitti 2-10 ja se lopputulos merkitsi joukkueiden joutuvan uusintaan sarjapaikastaan. Uusintaottelu pelattiin puolueettomalla kentällä Heinolassa ja sen Hongikko voitti 15-10. Oltiin jälleen sen tosiasian edessä, että vauhtia on lähdettävä hakemaan suomisarjasta.

Vuosi 1969 oli suomensarjassa kahta kautta aiemman toisinto.  Syksyllä juhlittiin nousua pääsarjatasolle.

Eino "Ypi" Ropponen vuoden 1970 Itä-Länsi valinta on toistaiseksi viimeisin miesten edustusjoukkueen pelaajan arvo-otteluedustus.

Menestysvuosikymmenen nousu ja lasku

Jos mittapuuksi otetaan Puurtilan Kisa-Poikien pelillinen menestys ja valtakunnallinen esilläolo, on 1960-luku siinä suhteessa eittämättä ehdoton ykkönen. Omista kasvateista oli kehittynyt valtakunnallisia huippupelaajia, jotka sopeutuivat myös yhtenäiseksi joukkueeksi. Kaksi hopeamitalia ja onnen lisäripauksella mahdollisuuksia olisi ollut kenties hieman enempäänkin. Saatuun oli kuitenkin tyytyminen ja kaiken lisäksi ei enää pystyttykään uudistumaan pelillisesti eikä kasvattaa uusia menestyjiä. Menestyksen vuosikymmen alkoi nousulla, mutta hiipui ja painui vääjäämättä laskukautta kohden.

Tämä oli nähtävissä vuoden 1970 mestaruussarjassa, johon oli heti yhden suomisarjassa pelatun kauden jälkeen jälleen noustu. Se nousu oli PK-P:n osalta jo kolmas ja se on myös toistaiseksi viimeisin. Tuo viimeisin mestaruussarjakausi oli heikoin niistä kahdeksasta, jotka PK-P pääsarjassa pelasi. Koko kauden aikana pystyttiin saalistamaan vain kahdeksan pistettä, tehtyjä juoksuja sarjan vähiten 106, annettuja eniten 228. Sijoitus oli sarjan viimeinen, tosin samalla pistemäärällä Halsuan kanssa. PK-P:n joukkueessa 1966 lyöntikuninkuuden voittanut Matti Venäläinen vauhditti hänkin osaltaan putoamista lyödessään Puna-Mustien joukkueessa 9-5 päättyneessä ottelussa kunnarin ja neljä tavallista juoksua. Eroa kärkeen venähti melkoisesti, sillä Ulvila voitti mestaruuden 35 pistettä hankkineena. Sarjasta putosivat PK-P:n lisäksi Hongikko ja Halsua.

Kaiken kaikkiaan Puurtilan Kisa-Pojat on pelannut kahdeksan kauden aikana 152 mestaruussarjan ottelua, voittanut niistä 72 ja hävinnyt saman verran 72. Tasapelejä on kahdeksan. Juoksuja on tehty yhteensä 1098, annettu 1967. Melko tasapainoinen tilastollisesti katsoen.